offer cover image

Vuosilomalaki pähkinänkuoressa

Taloushallinnon asiantuntija Riikka Lehtinen

Jos joudut etsimään tietoa vuosiloman oikeasta kertymisestä, maksettavasta palkasta tai siitä mitä saadaan sopia ja mitä ei, tämä on juuri oikea koulutus sinulle.


Tämän hetken alati muuttuvat työelämä tuo haasteensa myös vuosilomapalkkojen laskentaan. Ihmiset eivät enää työskentele alusta loppuun asti samalla tavalla, sekä työajat että työntekemisen tavat muuttuvat. Ja kaikki se aiheuttaa paineita palkanlaskentaan. Etenkin tilitoimistoissa osaamisvaatimukset ovat korkealla, koska käsiteltäviä yrityksiä ja aloja on lukuisia, kaikki jollakin lailla erilaisia. Siksi tähän koulutukseen on kerätty kaikki oleelliset huomioon otettavat asiat, käytännönläheisesti kertoen, jotta kaikki tärkeä löytyy samasta paikasta.

Kouluttajana toimii talous- ja palkkahallinnon asiantuntija KLT, PHT Riikka Lehtinen.
Riikka on kouluttanut lukuisia palkkahallinnon osaajia ja oman taustansa vuoksi ymmärtää mitä käytännön työ esimerkiksi vuosiloma-asioissa vaatii palkkahallinnossa. Riikka onkin saanut koulutuksistaan hyvää palautetta juuri siitä että hän puhuu käytännönläheisesti ja tuntee asian josta puhuu. Hänen selkeä ja rauhallinen puhetyylinsä saa myös kiitosta kuulijoilta. 

Vuosilomalaki pähkinänkuoressa -koulutus on ostettavissa milloin vaan ja se on käytössäsi niin kauan kuin siinä puhuttu asia ei ole vanhentunut.
Tämän koulutuksen jälkeen sinulla on selkeä kokonaiskuva niistä asioista joita vuosilomia koskevissa asioissa on otettava huomioon. 

Riikka kertoo sinulle kaikki oleellisimmat huomioonotettavat asiat tässä reilun kolmen tunnin koulutuksessa joka on jaettu otsikoittain useampaan videoon, joita voi katsoa aina silloin kun sinulle sopii - näin saat kattavan käsityksen siitä mitä kaikkea sinun tulee ottaa huomioon vuosilomissa.




Vuosilomalaki pähkinänkuoressa
€248.00

incl. VAT 24 %